Äly ja Väläys

Heippa!

Täällä ollaan taas. Viikko on hurahtanut. Viime viikon keskiviikkona me tosiaan lähdettiin Vammalaan hurmaamaan. Käytiin oikein kasvattajaakin moikkaamassa matkalla. Me yllätettiin kaikki, Onni oli aikuistunut ja mä olin... no, lapsellinen. Siis joo, kaikki jo meinasi, että Onni on kipee taikka masentunut mun takiani. Tosiasiassa Onni on ilmeisesti ymmärtänyt, että on sen aika kasvaa ja mun vuoro olla se rasavilli. Se ei siis merkkaillut mummulassa, se nukkui mummun ja pappan sängyssä nätisti ja oli tosi rauhallinen. Täti jo meinasi, että Onni voi muuttaa sen luokse, jos se olisi siellä onnellisempi, mutta kyllä isoveli oikeesti musta tykkää. Se suojelee mua, tarkkailee mua ja laittaa mulle kyllä vähän rajojakin. Mä oon edelleen kova puremaan ja villi kulkemaan, mutta mä oon pentu ja ennen kaikkea tyttö.

Mummunmummun tossu... Mun värinen!

Meijän koko sulopoppoo!

Ilo vähän kaunistelee. Se ei oikeasti oo vaan puremista ja villiyttä. Hullu se on! Mun posket on ihan verillä, kun se roikkuu niissä niin kuin apina puussa. Juujuu, kyllä siitä seuraakin on eikä tarvi yksin aina painia. Mä pelasin kyllä mun kortit oikein. Olin vähän huolissani, että jos mummu tykkääkin enemmän Ilosta kuin musta. Mä ratkasin asian muuttumalla yhdessä yössä nuoresta poikakoirasta herrasmieheksi. En pissaillu enää mummun ja pappan sänkyyn ja olin ihan mummun koira. Nukuin sen kainalossa ja se ehkä vähän ärsytti Kaapoa ja Hilmaa. Mutta Ilo vaan puri mummua ja mä pussasin. Kyllä te tiedätte, kuinka siinä käy...

Me ollaan täällä Turussa nyt nautittu tää viikko kevätkeleistä, ulkoiltu ja opeteltu vielä yhteiseloa. Myönnettäköön, että äitin ja iskän pinna on välillä aika kireellä meidän touhuissa ja ralleissa. Etenkin Ilon... Se rikkoo kaikki äitin sukat! Onneks se ei syö muuta kuin ihmisiä, että esimerkiksi huonekalut saa olla rauhassa. Me eletään sillain sovussa, että molemmat ymmärretään, mikä on kummankin ruokaa ja luuta, ja huvikseen me lähinnä painitaan. Välillä meille syttyy sota, jos pikkusisko yllättää esimerkiksi nukkuvan isoveljen...

Yhtenä päivänä Ilo kyllä vähän töppäs. Se oli äitin ja iskän poissa ollessa tahrinut kakkaan koko majansa. Se oli myös kaatanut vesikipponsa, repinyt sanomalehtiä ja pirrastanut vaan kaiken. Mä yritin sitä komentaa, että äiti kyllä suuttuu ja kyllä se olikin äkänen kotiin tullessaan. Tässä on kuva Ilon sotkettua ja sitten, kun äiti rakensi sille uuden pesän:

Ja silti se sai lahjan...

Metsien herra

Heippa vaan!

Täällä epätasa-arvo vaan jatkuu. Toinen pääsee metsälenkille aurinkoisena kevätpäivänä, kun toinen jää kotiin yksin nukkumaan. Aina, kun puren äitin varpaita, se uhkaa palauttaa mut kasvattajalle. Noina hetkinä mä ihan jopa toivon, että mut palautettais. Toivottavasti äiti, iskä ja Onni käsittää, kuinka pippurinen pikkulikka mä olen ja mä puren aina kovempaa, mitä enemmän mua kaltoinkohdellaan. No, mä nyt sitten esittelen näitä ONNIN lenkkikuvia läheisestä metsästä:

Niin, eli mä olin tarpeeksi esittänyt masentunutta ja kurjan kohtalon kokenutta mopsirukkaa, että sain molemmat, äitin ja iskän, mun kanssa ulkoileen. Se on harvinaista herkkua, että molemmat olis... Tai et äiti nyt yleensä laittais nokkaansa pihalle. Mutta mä olin niin onnellinen juostessani lumisessa metsässä äiti ja iskä perässäni. Olin kyllä ainoa, joka juoksi, jos se täytyy erikseen mainita. Metsälenkillä äitin kanssa bongailtiin kevään merkkejäkin! Opetettiin muun muassa mun tulevalle insinööri-isälle, että mikä on voikukan ja leskenlehden ero... Joo, älkää sanoko mitään.

No, viikko siinä vierähti. Äiti vaati jo Ilonkin meidän sänkyyn. Onneks iskä pysy tiukkana ja teki äitille selväksi, että on ihan turha kinuta Iloa kainaloon moneen aikaan, että se vaan tukehtuu untuvapeittoihin. Sitten Ilo kuitenkin tuli iskän vatsan päälle nukkumaan siks aikaa, että äiti sai nukahtaa Ilon tuhinaan. Että mun tuhina ei sitten täällä enää riitäkään... Niin, mäkin voin lähtee takasin kasvattajalle kyllä!

Ylläolevan kuvan on tarkoitus osoittaa, kuinka mun komea leuka on heti Ilon tulon jälkeen alkanut harmaantua. Olenko mä nyt komea ja salkea vanhaherra, ihan täydet kaksi vuotta? Ai että, kyllä mä odotan, kun neiti Ilo alkaa harmaantua...

Me toivotetaan kaikille hauskaa viikonloppua! Ollaan ihan lomatunnelmissa äitin ja iskän kanssa, kun meillä on yhteensä neljä vapaapäivää. Me rentoudutaan, seikkaillaan, hurmaillaan, pussataan ja purraan monia rakkaita ihmisiä tänä aikana. Kerrotaan siitä lisää ensiviikolla.

Onnea ja Iloa, monta monta kiloa!

Heippa vaan kaikille uusille ja vanhoille lukijoille! Nyt on tullut niin paljon kyselyitä blogipäivityksistä Ilon kotiintulon myötä, että iskän oli pakko antaa tietokoneensa meidän käyttöön. Hiukka se oli epävarma, kun ollaan äitin kanssa saatu hajotettua äitinkin kone...

Mutta nyt täytyy suorittaa nää viralliset esittelyt alta pois! Täällä kirjoittelee siis vanha tuttu, ihana, suloinen mussukka, Onni (Ronfleren Agite Amour, synt. 16.12.2011), joka on kertonut seikkailuistaan blogissaan jo kaksi vuotta osoitteessa http://agiteamour.blogspot.fi/. Tekstit säilyvät siellä edelleen. Nyt meidän perheeseen hameväkeä vahvistamaan on muuttanut pieni rääpäle, Ilo (Ronfleren Diamant D'Avenir, synt. 10.1.2014). Me kaksi karvatassua laitetaan täällä äitiä ja iskää ojennukseen parhain kyvyin.

Ilo tuli kotiin viime viikon perjantaina eli viikko on nyt tätä meidän sisaruselämää vietetty. Me ollaan tultu ihan hyvin juttuun äitin mielestä. Onnin huomautus asiaan on kuitenkin, että pakon edessä on sopeuduttava ja oon kuitenkin saanut aika paljon enemmän vielä huomioo kuin yleensä. Äiti ja iskä kärsii selvästi huonoa omaatuntoa Ilon ottamisesta mun kotiin. Ilon pointti asiaan on, että mitä enemmän purtavaa pinta-alaa, sen parempi! Onni on siis erittäin tervetullut isoveli elämään.

No, me kirjoitellaan tätä blogia nyt yhdessä ja välillä varmaan erikseenkin. Tänne me kuitenkin kootaan meidän tempauksia kaikkien mopseista kiinnostuneiden ja tietysti meidän rakkaiden perheenjäsenten iloksi ja onneksi! Yritetään kirjoittaa säännöllisesti ja lyödä paljon kuvia päivityksiin mukaan. 

Meillä on ollut hulinaviikko takana, koska äiti on marssittanut tänne meidän paijaajia oikein olan takaa. Meillä on käynyt paljon äitin kavereita, sitten mummut ja pappat (eli äitin ja iskän vanhemmat), meidän tädit ja sedät ja enot, mummunmummullakin vierailtiin heti. Sen lisäksi ollaan jo tavattu vaarihaukku Kaapo ja mopsineiti Hilma. Ne on siis äitin vanhempien mopsikaksikko, Kaapo 8v. ja Hilma 4,5v.

Koko meidän perheen mopsipoppoo!

Ilo mummun sylissä...

Kaapo-pappa meni turvaan...

 Me ollaan nyt tehty niin, että Onni on saanut nukkua sängyssä äitin ja iskän kainalossa, mutta Ilo nukkuu pentuhäkissä makuuhuoneen ovensuulla. Sillain me tietysti turvataan se, ettei Ilo tukehdu untuvapeittoon tai äiti litistä sitä alleen yöllä. Kyse ei suinkaan ole siitä, että mä, Onni, olisin jotenkin sitä mieltä, että sänky on vaan mun valtakuntaa... Sitä paitsi, nukuin mäkin ensimmäiset viikot samaisessa häkissä. Ilolle se on turvallinen paikka.

Muuten me leikitään, painitaan ja tölvitään aika paljon. Ensin äiti ja iskä oli ihan sydänsyrjällään, että telotaanko me toisemme. Äkkiä ne kuitenkin oppi, että me osataan tosi hyvin varoa toisiamme ja leikki on aika turvallista. Välillä pikkusiskon täytyy mennä piiloon, kun isoveli saa mopsihepulin. Ettei vaan jää jalkoihin. Mutta on myös jo moneen otteeseen todistettu, että Ilokin on rotunsa edustaja! Hepulit on nähty!

Alkuun oli komeet kevätkelit, nyt Turkuun on tullut taas talvi. Me ei tykätä. Ulkona on käyty, mutta Ilo ei ihan vielä tajua, että maahan voi pissata. Me opetellaan sitä vielä yhdessä. Isoveli edellä, pikkusisko perässä. Me ei tietenkään voida tehdä mitään lenkkejä vielä yhdessä. Käydään vaan pihassa pissalla. Me odotetaan jo niin paljon kesää, kun ollaan molemmat isoja ja reippaita ja voidaan mennä yhdessä vaikka metsälenkille. On se kiva, kun meillä on seuraa toisistamme, onhan...

Vaikka mä, Onni, olin alkuun vähän masentuneen oloinen. Äiti meinasi jo, etten mä tykkää Ilosta. Äkkiä se kuitenkin ymmärsi, että mähän olen mopsi. Mä tietysti käytän mun eleitä ja ilmeitä hyväkseni. Arvatkaapa, kuinka monta extrapaijausta ja -pusua ansaitsin marttyyriolemuksellani äidiltä? 

Väsyneet pentuvahdit!

No, me tassutellaan taas vähän aikaa eteenpäin ja tullaan sitten kertomaan teille meidän kuulumisia... Kaikki on ihan hyvin! Silmät on ehjät ja tallella, poskissa vähän puremajälkiä, samoin äidin ja iskän käsissä. Vain olohuoneen matolle on kerran tullut pissa, mutta äiti ei suuttunut... Äitin Vallilan verhoihin Ilo iski vain kerran. Ei suuttunut, yhtään... Uskokaa vaan, uskokaa!

Nyt me toivotetaan teillä onnellista ja iloista loppuviikkoa! Palatkaa takaisin blogin pariin muutaman päivän päästä!

PS. Kuvia on nyt niin paljon, että osa on pienessä koossa. Klikatkaa isommaksi!