maanantai 26. toukokuuta 2014

Klinikkakäyntejä

Voi kuulkaas, nyt ollaan taas muutaman eläinlääkärikäynnin rikkaampia. Aloitetaan kuitenkin kivemmista asioista. Onnin hoitoviikko meni hyvin. Siellä mummunmummulla löhöiltiin rauhassa, luettiin Satakunnan Kansaa, autoiltiin, vahdittiin naapureita ja sen sellasta. Leppoisa viikko oli ja toipuminen leikkauksesta kävi silmänräpäyksessä. Kaikki turvotus ja muu laski tosi nopeeta ja jäljellä oli vain muutama itsestään sulava tikki. Reippaana poikana ei tietysti olis ilman niitä tikkejä mitään operaatiota uskottu olevan tehtykään. Samaan aikaan Turussa Ilo harjotteli yksinoloa ja reppanalle se oli vähän kova paikka. Joku harjoittelussa ehkä meni pieleen, koska nyt yksinjäädessä itkukonsertti on hetken aika äänekäs... Oven takana äiti ja iskä on kuunnellut ja äkkiä se loppuu. Pientä mielenosoitusta varmaan, mutta siitä kai täytyy nyt päästä eroon.

Onni hyppäs sit Mondeon kyytiin lauantaina, kun äitin veli tyttöystävänsä kanssa tuli Turkuun. Äiti ja iskä vähän lupaili, että Onni pääsee kesälomalle mummunmummulaan tässä. Kyseessä taitaa enemmän olla hermoloma pikkusiskosta... Kyllä karu arki oli täällä heti vastassa. Posket verillä ja sen sellasta. 

No, viikko on tässä vierähtänyt vähän erilaisten lääkkeiden kanssa pelatessa. Tiistaina Ilon silmä turpos umpeen ja rähmi ihan kuin saavista olis kaatanut. Ensin meinattiin, että odotellaan seuraavaan päivään, mutta sitten illalla äiti rupesi katsomaan, kuinka se alaluomi roikkuu ja vilkkuluomi on silmässä kiinni. Oli kyllä härskin näköinen ja käskivät sitten mennä sitä Tuhatjalkaan näyttämään. Siellä Ilo oli tietty maailman reippain haukku eikä kukaan olisi uskonut, että se on kipee. Silmä tutkittiin ja siinä oli kyllä suhteettoman suuri haava keskellä, kraateriksi sanoivat sitä. Tippoja laitettiin ja turvotus alkoi laskea. Silmä aukesi vasta parin päivän päästä ja äiti ihan pelästy, kun siinä oli monttu keskellä silmää. Se oli kuulemma se kraateri. No, nyt viikon aikana se on jo parantunut. Tippoja, tippoja, tippoja... Äitille voi antaa lahjaksi tukkupakkauksen Oftan Akvakolia!

 

Torstaina Onni-boy alkoi ontua pahasti takajalkaa. Ei suostunut hyppäämään eikä noussut enää vasten. Soiteltiin taas eläinlääkäriin ja käskettiin seurailla. Jos pahenee, niin päivystykseen. Jos pysyy samana niin tutkitaan alkuviikosta. Tutulle klinikalle ei päästy, koska siellä oli vasta keskiviikkona vapaa aika. Äiti oli niin hysteerinen mun kivusta, että soitti sitten Turun Eläinsairaalaan. Saatiin sieltä aika heti tälle illalle. Oltiin siellä kaksi tuntia, kuvattiin takajalat ja selkäranka ja rintakehä/ranka(mikä?). Hyviä uutisia on se, että Onnin polvet ja lonkat on hyvät, missään rakenteissa ei ollut selitystä oireille. Selkärangan kolmannen nikaman väli (tai jotain sinne päin), on ahdas, mutta sen ei nähty olevan niin vakava, että aiheuttasi tän. Mitään asentotunnottomuutta ei kuitenkaan oo ollut. Suurin epäilys jäi nyt sitten lihasrevähdykseen, koska herran lempiharrastus on hyppiä sohvalta ja kun pikkusiskoa tarvii kovaa päästä pakoon niin tarvittaessa hypätään ihan paljaallekin lattialle. Mopsin rungollehan se tekee tosi hyvää. Nyt on kolmen viikon kipulääkekuuri ja sen jälkeen kontrolli. Äiti on helpottunut, vaikka vähän toi selkänikama jäi mietityttämään... Ei auta kuin seurata. Sillehän ei voi mitään tehdä.

Nyt Onnin poskikin on kalju. Äiti silitteli sitä rauhotuksen aikana ja löysi kovan kohdan. Siitä ajeltiin karvat ja paljastui kolme hotspottia. Varmaan Ilon tekosia poskissa roikkuessaan ja sitten tulehtunut. Jätä mut rauhaan, pikkulikka! (Tässä kohtaa tunnustus, että kun Onni tuli viikon jälkeen kotiin, se tarkisti Ilon olinpaikan ja hajut ennen kuin äitiä ja iskää.)



No, loppukevennyksenä kerrottakoon, että nyt koko perhe nukkuu samassa sängyssä. Ilosta on tullut niin iso neiti, että se nukkuu yönsä Onnin, äitin ja iskän kainalossa. Ei pissaile enää yön aikana. Päivät viettää vielä kehässä, jotta Onni sais vähän olla rauhassa... Maailman reippain neljä kuukautinen!



Hyvää ja ennen kaikkea tervettä alkanutta viikkoa kaikille lukijoille... 



perjantai 16. toukokuuta 2014

Ikävä

Heippa vaan!

Täällä juttelee nyt Ilo the Riiviö, koska isoveikka on hoidossa. Ensin se, mikä kaikkia tietysti kiinnostaa, Onnin leikkaus viime perjantaina meni tosi hyvin. Ite en ollut paikalla, mutta äiti kertoi, että Onni oli ollut tosi reipas. Korvat oli huuhdeltu ja niissä ei ollut hiivaa, pippeli huuhdeltiin, kynnet leikattiin ja silmä oli kunnossa.  Perjantaina Onni oli tosi väsynyt, mutta lauantaina jo oma itsensä. Leikkauskohta vähän turvotti vielä sunnuntaina, mutta nyt viikon aikana se on hyvin laskenu. Sitten Onni olikin iskän vanhemmilla koko viikonlopun ja mä olin äitin. En ymmärrä, miten noi kuvitteli, että en antais Onnin toipua. Millon muka oon isoa herraa häirinnyt, niin? 


No, mä siinä voitin. Sain kiusata Kaapo ja Hilmaa koko viikonlopun. Musta tuntuu, että en hetkeen oo siihen mummulaan tervetullut, jos Hilmalta kysytään. Vaari-Kaapo tietysti tykkää, kun mä pidän siitä huolta, pussaan ja pesen sitä. Hilppa on tietty mustis. Onnillakin meni hyvin. Se oli päässy iskän mummullekin pullaa syömään, se oli vähän epäreilua mun mielestä. Varsinkin kun Onni on nyt saanut olla viikon mummunmummulla! Juuston lähteellä...

Onni toipumassa!
Joo, jätettiin Turkuun tullessa Onni Huittisiin mummunmummulle, kun äiti meinasi, ettei meidän yhteiselosta tuu täällä mitään. En ymmärrä... No, mummunmummu ja pappa oli hirveen tyytyväisiä, kun sai meistä sen rauhallisemman ja lessumman, niin. Onni on siellä jo kuin kotonaan ja äiti vähän pelkää, että saadaanko me sitä tänne kotiin enää lainkaan. Äiti jo kaipaa kainaloistaan öisin.


Meillä on täällä Turussa kaikki mennyt hyvin. Äiti on musta ylpee, eikä tää oo omakehua. Mutta oonhan mä reipas... Täällä kotona osaan jopa pyytää ulos ja osaan jo odottaa istuen ruokaa. Remmikäyttäytyminen on ihan mielialakohtaista ja kiristää äitin hermoja. Tykkään komentaa muita koiria ja siitä yritetään nyt kovasti eroon. Maahan en vielä osaa mennä, se on ihan tyhmä temppu. 


No, mä toivottelen taas hyvät viikonloput teille lukijoille! Palataan tänne blogin ääreen sitten seuraavan kerran taas yhdessä. Ehkä Onni sitten kertoo herkkujen määrästä teille...

Mä teen tuttavuutta ison Pimun kans!
Ja vielä erittäin myöhäiset äitienpäiväruusut kaikille meidän elämän äideille!


keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Keltainen toukokuu

Heippa!

Keltainen toukokuu pitää sillain ihan paikkansa, että siinä, missä Ilo oppii sisäsiistiksi, isoveli merkkailee kovenevalla tahdilla. Joo, me on vähän aiheutettu äitille ja iskälle päänvaivaa. Onni merkkailee verhoja (onneksi valitsi ne ainoat ei-Vallilat, henkensä pitimiks), Ilo pissailee mattoja (kiitos vaan mummu uusista matoista, käytössä on). Isoveikalla on kova yritys lavastaa mut pahantekijäksi, mutta mä oon koittanut sille sanoo, että hei, oon tyttö, en ikinä nostais mun jalkaa. Niin ollen en myöskään saa pissattua esimerkiki verhoja. Hölmö veikka...
Iskä vuoraa sohvat, että säästyy karvanlähtöaikaan vähemmällä...
Oon ollut kyllä äitille oikein ilkee, kun se naljailee mun merkkailuista. Se aikoo kuitenkin pahimman kautta mua rankaista perjantaina. Se on kertonut, että multa viedään sitten miehuus... Joo, mut leikataan. Iso poika joutuu nyt leikkaukseen ja kaikki ton pikkulikan takia. Ihan kun mä siitä nyt olisin kiinnostunut. Samalla tietysti vältytään iäkkäämpänä kaikilta eturauhasvaivoilta ja merkkailu voi loppua, ja Kaapon nylkytys. Tossa ei vaan mun mielestä ole vielä tarpeeksi syytä viedä mua päiväksi lekuriin. Äitiä jännittää kyllä niin paljon, että on tässä varmaan rangaistusta sillekin.

Mummulasta tulossa kohti Turkua
Äiti vitsaili, että mulle tehdään oikein keväthuolto. Oon alkanut taas nuolla välillä tassujani ja korvat erittää taas tummaa mönjää. Mun korvat huuhdellaan ja otetaan hiivanäyte. ILO raapaisi mua silmään ja jouduttiin sunnuntaina iskän kanssa käymään päivystyksessä, niin silmän kontrolli on sitten leikkauksen yhteydessä. Mun kynnet leikataan, kun oon sellainen jästi, etten anna niitä muuten leikata. Mun pippeli huuhdellaan, kun se erittää aina sellasta vaaleeta mönjää vähän. 

Ennen vappua riehuin oikein kunnolla Ilon kanssa ja mun leikattuun tassuun sattui. Olin viikon verran sairaslomalla ja söin kipulääkettä, niin äkkiä tassu tuli kuntoon. Sain taas opetuksen, että hullu hyppiminen ja liukkailla lattioilla kaahaaminen ei ole enää mun heiniä. Sängyssä makoileminen ja rauhallinen puistolenkki on enemmän mun juttu. Riehukoon toi pikkulikka. No, äitillä oli paha mieli, kun en päässyt lenkille niin harrastettiin sitten iltaisin yhtä mun lempijuttua ja käytiin ajeluilla vaan Turun hoodeilla!


Pikkulikkakin kertoo lääkäriterveisiä. Oon nyt nimittäin käynyt mun toisella rokotuksella tänään ja kerrottakoon, että käyttäydyin jälleen esimerkillisesti. Kaiken saa ihan rauhassa tutkia paitsi hampaat. Siitä en tykkää. Rokotuksen meni humps vain mun nahan alle ja mä oli kovin tyytyväinen. Vähän mä kyllä iskään jouduin odotushuoneessa turvautuun, kun sinne tuli jotain isoja nelijalkasia kovaäänisiä eläimiä paikalle. Iskä sanoi, että koiria nekin on, mutta ei ne näyttänyt meiltä ollenkaan. 


Hienoja uutisia muuten riittää... Mummu ja pappa (enimmäkseen pappa) kävi rakentamassa meille viime viikonloppuna ihan oman aitauksen pihaan. Nyt äiti ja iskä voi vaan avata ulko-oven ja me ei päästä karkuun. No, mä pikkulikkana pääsen kyllä vielä, jos oikein punkeen... Mutta nyt me voidaan grillailla kesä äitin ja iskän kanssa ilman, että tarvitaan mitään liekaa. Kyllä on auvoisat oltavat. Suurkiitos ja märät pusut vaan pappalle meiltä!

Tässä me testaillaan vähän aitaa...

Nyt toivotellaan kaikki hyvää loppuviikkoa! Tullaan kyllä kertomaan, kuinka Onnin leikkaus sitten meni ja miten toipuminen sujuu tän pienen sisar hento valkoisen hoivassa... Kuullaan!