Voi kuulkaas, nyt ollaan taas muutaman eläinlääkärikäynnin rikkaampia. Aloitetaan kuitenkin kivemmista asioista. Onnin hoitoviikko meni hyvin. Siellä mummunmummulla löhöiltiin rauhassa, luettiin Satakunnan Kansaa, autoiltiin, vahdittiin naapureita ja sen sellasta. Leppoisa viikko oli ja toipuminen leikkauksesta kävi silmänräpäyksessä. Kaikki turvotus ja muu laski tosi nopeeta ja jäljellä oli vain muutama itsestään sulava tikki. Reippaana poikana ei tietysti olis ilman niitä tikkejä mitään operaatiota uskottu olevan tehtykään. Samaan aikaan Turussa Ilo harjotteli yksinoloa ja reppanalle se oli vähän kova paikka. Joku harjoittelussa ehkä meni pieleen, koska nyt yksinjäädessä itkukonsertti on hetken aika äänekäs... Oven takana äiti ja iskä on kuunnellut ja äkkiä se loppuu. Pientä mielenosoitusta varmaan, mutta siitä kai täytyy nyt päästä eroon.
Onni hyppäs sit Mondeon kyytiin lauantaina, kun äitin veli tyttöystävänsä kanssa tuli Turkuun. Äiti ja iskä vähän lupaili, että Onni pääsee kesälomalle mummunmummulaan tässä. Kyseessä taitaa enemmän olla hermoloma pikkusiskosta... Kyllä karu arki oli täällä heti vastassa. Posket verillä ja sen sellasta.
No, viikko on tässä vierähtänyt vähän erilaisten lääkkeiden kanssa pelatessa. Tiistaina Ilon silmä turpos umpeen ja rähmi ihan kuin saavista olis kaatanut. Ensin meinattiin, että odotellaan seuraavaan päivään, mutta sitten illalla äiti rupesi katsomaan, kuinka se alaluomi roikkuu ja vilkkuluomi on silmässä kiinni. Oli kyllä härskin näköinen ja käskivät sitten mennä sitä Tuhatjalkaan näyttämään. Siellä Ilo oli tietty maailman reippain haukku eikä kukaan olisi uskonut, että se on kipee. Silmä tutkittiin ja siinä oli kyllä suhteettoman suuri haava keskellä, kraateriksi sanoivat sitä. Tippoja laitettiin ja turvotus alkoi laskea. Silmä aukesi vasta parin päivän päästä ja äiti ihan pelästy, kun siinä oli monttu keskellä silmää. Se oli kuulemma se kraateri. No, nyt viikon aikana se on jo parantunut. Tippoja, tippoja, tippoja... Äitille voi antaa lahjaksi tukkupakkauksen Oftan Akvakolia!
Torstaina Onni-boy alkoi ontua pahasti takajalkaa. Ei suostunut hyppäämään eikä noussut enää vasten. Soiteltiin taas eläinlääkäriin ja käskettiin seurailla. Jos pahenee, niin päivystykseen. Jos pysyy samana niin tutkitaan alkuviikosta. Tutulle klinikalle ei päästy, koska siellä oli vasta keskiviikkona vapaa aika. Äiti oli niin hysteerinen mun kivusta, että soitti sitten Turun Eläinsairaalaan. Saatiin sieltä aika heti tälle illalle. Oltiin siellä kaksi tuntia, kuvattiin takajalat ja selkäranka ja rintakehä/ranka(mikä?). Hyviä uutisia on se, että Onnin polvet ja lonkat on hyvät, missään rakenteissa ei ollut selitystä oireille. Selkärangan kolmannen nikaman väli (tai jotain sinne päin), on ahdas, mutta sen ei nähty olevan niin vakava, että aiheuttasi tän. Mitään asentotunnottomuutta ei kuitenkaan oo ollut. Suurin epäilys jäi nyt sitten lihasrevähdykseen, koska herran lempiharrastus on hyppiä sohvalta ja kun pikkusiskoa tarvii kovaa päästä pakoon niin tarvittaessa hypätään ihan paljaallekin lattialle. Mopsin rungollehan se tekee tosi hyvää. Nyt on kolmen viikon kipulääkekuuri ja sen jälkeen kontrolli. Äiti on helpottunut, vaikka vähän toi selkänikama jäi mietityttämään... Ei auta kuin seurata. Sillehän ei voi mitään tehdä.
Nyt Onnin poskikin on kalju. Äiti silitteli sitä rauhotuksen aikana ja löysi kovan kohdan. Siitä ajeltiin karvat ja paljastui kolme hotspottia. Varmaan Ilon tekosia poskissa roikkuessaan ja sitten tulehtunut. Jätä mut rauhaan, pikkulikka! (Tässä kohtaa tunnustus, että kun Onni tuli viikon jälkeen kotiin, se tarkisti Ilon olinpaikan ja hajut ennen kuin äitiä ja iskää.)
No, loppukevennyksenä kerrottakoon, että nyt koko perhe nukkuu samassa sängyssä. Ilosta on tullut niin iso neiti, että se nukkuu yönsä Onnin, äitin ja iskän kainalossa. Ei pissaile enää yön aikana. Päivät viettää vielä kehässä, jotta Onni sais vähän olla rauhassa... Maailman reippain neljä kuukautinen!
Hyvää ja ennen kaikkea tervettä alkanutta viikkoa kaikille lukijoille...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti